MLUn tarina

Yrityksen kautta kohti unelmia

MLU SaaS –ratkaisu kertoo minun tarinani. Olen kotoisin Kainuusta, Pohjois-Suomesta, kauppiasperheestä, jossa yrittäjyys oli elämäntapa. Opiskelujeni jälkeen päädyin työskentelemään IT-toimialalle kansainväliseen yritykseen. Unelma omasta yrityksestä oli koko ajan läsnä ja halusin lähteä toteuttamaan unelmaani. Muoti ja tyyli ovat olleet aina tärkeä osa persoonaani ja perustin naistenvaateliikkeen My Miloun Hämeenlinnaan.

Kymmenen vuotta muotikauppiaana on näyttänyt minulle toimialan monet kasvot, nousut ja laskut. Ajatus MLUsta syntyi oman liiketoimintani tarpeiden pohjalta. Ratkaisu perustuu omiin kokemuksiini yhdistäen muotikaupan toimialan sekä teknologian, palvellen pienien ja keskisuurien muotikauppiaiden tarpeita. 

Minulle MLU merkitsee enemmän. Sen avulla voin auttaa muita muotikauppiaita, jotka kohtaavat samanlaisia haasteita liiketoiminnassa. Tule mukaan osaksi muotialan tulevaisuutta MLU SaaS palvelun kautta ja auta meitä mullistamaan muotikaupan alaa yhdessä.

Tehdään tästä hieno tarina!

Mari Huhtamäki

Scroll to Top